maanantai 5. syyskuuta 2011

Päivän menu

Tämän päivän syömingit tulee tässä:

Aamu: 1/2 l vettä + purkki maitorahkaa, mansikoita (makeutusjauheella) ja vähän mysliä

Lounas: Lohimurekepihvejä 2,5 kpl:tta, tillikastiketta, 1 pieni peruna, salaattia noin puoli lautasellista, pieni pala sekaleipää + margariini + 4dl vettä

Päivällinen: Lohimedaljonki, paistettua paprikaa ja sipulia, kermaviilikastiketta ja 2 röstipottua + 4dl vichyä

Iltapalaksi ajattelin syödä vielä maitorahkasta, mehusta ja mansikoista tehdyn smoothien. Lisäksi olen syönyt tänään kokonaista 3 turkinpippuria =)

En ole millään dieetillä, mutta yritän ainakin viikolla syödä hieman terveellisemmin. Viikonloppuisin saa vähän herkutella. Muutama kilo saisi tippua, niin puolikas olisi kevyempi juosta, mutta uskon jo treenin vaikuttavan painoon toivotulla tavalla :)

Kävin tuossa puolen tunnin juoksulenkin uusilla lenkkareilla. OLI KYLLÄ IHAN SAIRAAN HYVÄT JALASSA, ainakin näin lyhyen testin jälkeen. Ihan eri fiilis kuin entisillä kengillä. Sykemittaria koitin tarkkailla, että lukemat pysyis siinä 144-164 välillä (noin 75-85% maksimisykkeestä). Eli tein tiistain reenin jo tänään. Saatan muutenkin tuosta ohjelmasta vaihdella reenien paikkoja, mutta viikon aikana teen sille viikolle merkityt reenit. Lisäksi liikuntaa tulee työmatkat pyöräillen, noin 8km/arkipäivä.

Terveisin,
tytär


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti