sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Viikon pitkä lenkki lyhyenä ;)

Kahdeksas juoksuohjelmaviikko takana ja koko ajan juoksuinto hiipuu :(

Tälläkin viikolla jäi kaksi 60 minuutin lenkkiä tekemättä ja viikon pitkä lenkki kutistui kahden tunnin lenkistä yhden ja puolen tunnin juoksuksi.
Sain kuin sainkin kuitenkin itseni liikkeelle!

Juoksin 12 km ja aikaa meni 1 tunti 25 minuuttia.
Välistä piti vähän kävelläkin, koska ensimmäistä kertaa koko kahdeksan viikon juoksuohjelman aikana alkoi vasen polvi kipuilemaan :(

Saapa nähdä joko ensi viikolla juoksut tästä vielä kutistuvat.....

terveisin
äiti

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Laiskottaa......mutta silti taas juostiin :)

Kahdeksas juoksuviikko alkoi taas tiistain juoksun skippauksella :(

Tänään sitten otin itseäni niskasta kiinni ja kipaisin 45 minuutin juoksun.

Matkaa kertyi pikkuisen vajaa 6 km ja keskinopeus säälittävät 8.3 km tunnissa.
Eikä juoksu tuntunut hyvältä, päinvastoin!
Sykkeetkin huiteli taas yli 160, joten ei ihme ettei meinaa jaksaa.

No; sinnitellään sinnitellään  ;)

terveisin 
äiti

torstai 20. lokakuuta 2011

Torstain juoksu

Tänään oli tarkoitus juosta tiistain 30 minuutin rauhallinen lenkki, 
josta kuitenkin tuli 40 minuutin aika rivakka juoksu.

Kun lähtee isännän kanssa lenkille, niin jostain syystä se vauhti on aina vähän rivakampaa ja syke huitelikin koko ajan lähes 170 kieppeissä.
Niinpä keskisykekin oli jopa 168.
Silti keskivauhti jäi vielä vaatimattomasti alle 9 km tunnissa, sillä vain 6 km edettiin 40 minuutissa.

Juoksu tuntuikin koko ajan aika raskaalta, mutta tulipa tehtyä;)

Tällä viikolla pitäisi vielä ehtiä juosta 60 minuutin ja 30 minuutin lenkki.
Saattaa kyllä olla, että ainakin toinen jää viikonloppureissun vuoksi suorittamatta.....

terveisin
äiti

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

40 minuutin lenkki

Helou! Taas on ollut hieman hiljaiseloa juoksurintamalla, tosin yksi lenkki on unohtunut kirjatakin tänne. Tänään kävin 40 minuutin lenkin. Aluksi kävellen, sitten hölkäten parin spurtin kera. Sports Trackerin mukaan matkaa kertyi 5,37 km, keskinopeus 8,28km/h ja maksiminopeus 18,1km/h. Lenkki tunti melko kevyeltä, tosin yhdessä välissä taas pisti kylkeen ikävästi.. Juoksu kulkee paremmin, kun ensin lämmittelee lihakset reippaalla kävelyllä :)

Terveisin,
tytär

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kahden tunnin juoksu

Sunnuntain pitkä lenkki siirtyi pari päivää ja tänään sain sen vihdoin suoritettua.
Meinasi kyllä jäädä tältäkin päivältä, mutta niin vain vielä kuuden aikaan illalla päätin, että onhan se juostava!

Lenkki alkoi tosi kevyesti.
Vain viimeisellä parilla kilometrillä alkoi jalkalihaksissa tuntua väsymystä ja pienen pieni kiputunne käväisi myös polvissa. Sinnittelin kuitenkin juoksemalla kotiin asti :)

Juoksun keskivauhdiksi tuli 8.3 km tunnissa ja sillä vauhdilla etenin 16 km.
Ihan kahta tuntia ei aikaa mennyt, mutta melkein; 1 h 56 minuuttia.

Nyt on kyllä hyvä mieli!


terveisin
äiti

lauantai 15. lokakuuta 2011

Puolen tunnin juoksu

Eilisen puolen tunnin juoksu tuli suoritettua vasta tänään.

Kilometrejä kertyi 4.2 eli reilun kahdeksan kilometrin tuntivauhtia taas mentiin, joka näyttääkin olevan sellainen normijuoksuvauhti ;)

Vauhtia pitäisi kyllä jo alkaa tulemaan lisää, mutta jotenkin juoksut eivät nyt maistu ihan niin hyvälle kuin eka viikkoina.
Huomenna pitäis vielä kaksi tuntia hölkytellä...huh!

Mutta ei auta; periksi en ainakaan vielä anna, joten palataan ;)

terveisin 
äiti

torstai 13. lokakuuta 2011

Tunnin lenkki puolen tunnin spurtilla

Tänään oli vuorossa lenkki, jossa ensin hölkyteltiin rauhallista tahtia 15 minuuttia ja sitten piti puoli tuntia päästellä vähintään 10 km tuntivauhtia ja lopuksi taas 15 minuuttia kevyttä hölkyttelyä.

Täytyy sanoa, että kyllä se vauhtiosuus koville otti!
Tuloksena vain 4.7 kilometriä puolessa tunnissa, kun olisi pitänyt edetä vähintään 5 km...
Noin parinkymmenen minuutin vauhtiosuuden kohdalla oli pakko vähän höllätä ja sitten pikku kiritys loppuun.

Keskisykekin kipusi peräti 171 lukemaan!

Ei ainakaan vielä näillä harjoituksilla puolikasta juosta kahteen tuntiin....mutta toivotaan, että harjoitus tekee mestarin ;)

terkuin 
äiti