keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Vuoden ensimmäiset juoksuaskeleet

Aamulla oli niin ihana ilma, että päätin tehdä ohjelmani aerobisen treenin pienellä hölkkälenkillä. Hölkkäsin lähikauppaan vähän pitemmän reitin kautta eli noin 30 minuuttia hölkkää; välillä käynti kaupassa ja muutaman kilon ostoskassin kera vielä noin 15 minuutin kotiin kävely.

Ruokailupuolella on menty aikalailla edellisten päivien mukaan;  aamupala kuten eilen, tosin laitoin tänään toisen rahkapirtelön mansikoiden sijaan mustaherukoilla sekä lisäsin molempiin pirtelöihin vähän vehnäleseitä turvatakseni päivän kuitujen saannin.  Lounaalla söin naudan sisäfilepihvin kera muutaman uuniperunalohkon sekä vihersalaattia. Välipala kuten eilen. Illalliseksi lämmitin säilykepapuja ja söin ne vesitonnikalan ja parin raejuustoruokalusikallisen kera. Uudenvuoden aaton juustotarjottimen juustot houkuttelivat jääkaapissa, niin että maistoin jokaisesta viidestä palasesta pienen viipaleen; yhteensä n. 70 g. Päivän yhteiskalorit jäivät kuitenkin sinne 1300 kalorin pintaan.

terveisin
äiti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti